Läjä kuvia Nykistä ja vähän muualta. Kuvat on otettu vauhdista, emme nousseet autosta pois Nykissä.
Enjoy!Tennesseestä tullessa ajoimme Washington DC:n ja Nykin läpi, tosiaan vaan ajettiin läpi, eikä pysähdylty mihinkään. Reissua oli jo sen verran takana, ettei jaksettu enempää. Lisäksi kolme kuumeista ja kuuma keli jarrutti myös haaveita päästä Manhattanille kävelylle. No seuraavalla kerralla sitten.
Miehen haave ajaa 5th avenue läpi, toteutui. Mies ajoi siitä hyvän matkaa. En suosittele kenellekkään heikkohermoiselle Manhattanilla omalla autolla ajamista. Kilometrin matkalla lähellä piti tilanteita riitti. Bussit, taksit, limusiinit, pyöräilijät, rullaluistelijat ja yhdet suomalaiset hullut ajoivat melkein sulassa sovussa. Töötti soi joka kulmassa. En ajatellut enää lähteä tuonne omalla autolla. Mut viikonloppu reissu Nykiin on haaveissa, ehkäpä tänä syksynä tai joskus kaukana tulevaisuudessa.
Pahoittelen hiljaista blogi elämää, meidän real life on tällähetkellä ylikuormitettu stressillä, niin keskittyminen blogiin on jäänyt täysin kakkoseksi. Ehkäpä jo ensi viikolla kerron mitä täällä on meneillä. Syksyksi olen suunnitellut vaatejuttuja enemmän ja muutenkin pukeutumiseen liittyviä postauksia. Uusi hankintoja on tullut tehtyä ja niistäkin voisin jo blogata, mutta... stressaa.